tiistai 28. elokuuta 2012

Kisakallion rinkileiri

Moips!

Olimme viime viikonloppuna Kisakalliossa 14-16-vuotiaiden rinkileirillä. Leirillä meidän kanssa oli AavaBlexiaHeleetAnforeOnegiaVerna ja Dodot. 

Kohti Lohjaa lähdimme kello 7.15 minibussilla. Kaikki oli enemmän tai vähemmän väsyneitä.




Matka oli pitkä ja kesti noin 4 tuntia. Siinä ajassa ehti loputkin heräillä ja saimme kirjoitettua ensi vuodeksi pelisäännöt.
Perille päästyämme saimme ihailla Kisakalliota sen aikaa kun valmentajat kirjautuivat sisään.


Huoneet Kisakalliossa oli täyteen varattuja, joten meidät siirrettiin asumaan kauempana sijaitsevaan huvilaan Onegian kanssa. Talo oli tosi hieno ja iso ja siellä oli mm. sähköverhot ja älytv:t.

Palasimme takaisin Kisakallioon ja leireily alkoi. Ensiksi meillä oli yhteinen alkulämppä, jonka jälkeen siirryimme oma ryhmämme kanssa hyppytekniikkatunnille. Sen jälkeen meillä oli hauska tanssitunti ja naurua riitti :D





Tanssin jälkeen pääsimme nauttimaan kisiksen hyvästä ruuasta. Ruuan jälkeen menimme ulos ottamaan aurikoa.
  


Tauon jälkeen meillä oli hyödyllinen ja kaikkien mielestä kiva tasapainotunti.









Hillan ja Millan etutasapaino
Sitten oli vähän vapaa-aikaa ja treenailtiin keiloja ja loppuverkailtiin :






Vikana tuntina meillä oli huoltavaa harjoittelua, joka oli myös tosi hyödyllistä. Tässä siitä vielä kuvia:







Hyödyllisen päivän jälkeen menimme iltapallalle ja omalla majoitus villalle ;)






Myöhemmin illalla menimme vielä uimaan.Vesi oli rannasta kylmää, mutta laiturin päästä lämmintä??:D

Vilma:D






Aika taiteellinen :D
Uinnin jälkeen käytiin vielä suihkussa ja juteltiin ja sitten oli aika mennä nukkuman ja valmistautumaan seuraavaan päivään.

Aamulla herätys oli klo7 ja kaikilla oli jokin paikka kipeänä eilisestä. :D Ekana meillä oli liikkuva alkulämppä, joka alkoi jo 8.15. Moni oli vielä väsynyt, mutta sen jälkeen kyllä piristyi.



Narutaidetta
Ensimmäinen tunti oli meillä liikkuvuus. Venyteltiin mm. käsiä, aukikertoa ja tehtiin vähän lihaskuntoa. Tunti oli tosi mukava ja hyödyllinen. :)






Liikkuvuuden jälkeen meillä oli vartalotunti, jossa käytiin läpi vartalotekniikkaaja sitä miten kädet, pää ja hengitys yhdistyy vartaloihin. Sekin oli todella hyödyllistä, mutta jouduimme lähetemään kesken tuntia, koska meillä alkoi tuomaritunti. Saimme hyviä vinkkejä ohjelmaan. Sen jälkeen treenattiin ohjelmaa valkkujen kanssa ja sitten menimme taas nauttimaan kisiksen ruuista. ;) Ruokailun jälkeen oli kaikkien lemppari "tunnin" vuoro: volttimonttu!!! Teimme flikkejä, voiltteja, haarataitto-hyppyjä ja vaan hypittiin. :)

Valkku-Nea temppuilee
Volttimontun jälkeen oli vielä peruskuntoa. Toisin me ei tehty peruskuntoa, koska tila oli niin pieni. Venyteltiin sitten terkkareita loppuaika ja siiten olikin aika lopettaa leiri. Kävimme vielä viimeisen kerran syömäsässä ja sitten oli aika suunnata kohti kotia. :)

Kiitos kaikille ohjaajille hyvistä tunneista, kiitos myös omille valkuille (mm. kuvien ottamisesta :D) ja kiitokset vielä Aavalle ja Blexialle mukavasta treeniseurasta! Ensi vuonna uudestaan! ;)

-Petu & Inkku

P.S. Anteeks noista vähän huono laatusista kuvista, koska kellää ei ollu järkkärii mukana :D

3 kommenttia:

  1. Ette oo käyny tääl taaskaa kk, joten voisitte postata vähä paremmi tai lopetetaa lukeminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. käydään täällä kyllä ja postataan aina kun on jotain kerrottavaa ja uusi postaus tulee kohta :)

      Poista
  2. Hienoja kuvia teillä!:)

    VastaaPoista